Pride-iskijä Kansallisen Vastarinnan jäsen

Olemme aiemminkin kirjoittaneet Kansallisen Vastarintaliikkeen Ruotsin osaston väkivallanteoista kuten hyökkäyksistä Pride-kulkueita kohtaan. Eilisen tietovuodon jälkeen olemme pystyneet vahvistamaan jo pitkään epäilemämme asian. Kansallinen Vastarintaliike kytkeytyy myös Helsingissä kesällä 2010 tapahtuneeseen Pride-iskuun.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 3.5.2011 heinäkuussa 2010 tapahtuneen Pride-kulkueeseen tehdystä kaasu- ja savuiskusta kolme miestä neljän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Yksi tuomituista on Arttu Alaric Pylkkänen (verkkoaliaksena ilmeisesti Alaric Pylksy).

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan käräjäoikeus tuomitsi nimenomaan aiemmin tutkintavankeudessa olleet miehet. Pylkkäsen tutkintavapaus käy ilmi Helsingin käräjäoikeudelta tilatusta dokumentista. Varsinaisen oikeudenkäynnin asiakirjat ovat julkisia ja tilattavissa Helsingin käräjäoikeudesta. Muun muassa YLE ja HS ovat aiemmin raportoineet, että tuomituilla on yhteyksiä äärioikeistoon, mutta Kansallista Vastarintaa ei ole nimetty. Myös suojelupoliisin tiedottaja on toistuvasti julkisuudessa vähätellyt ryhmää.

Kansallisen Vastarintaliikkeen vuodettu jäsenhakemusrekisteri paljastaa, että Pylkkänen on hakenut jäsenyyttä ja kertoo jo entuudestaan tuntevansa pari liikkeen jäsentä. Fonectan puhelinluettelo vahvistaa puhelinnumeron perusteella, että kyseessä on nimenomaan Arttu Alaric Pylkkänen.

Jäsenhakemus nettisivuilta:
Etunimi: Arttu
Sukunimi: Pylkkänen
Sukupuoli: mies
Paikkakunta: Espoo
Ikä: 18
Puhelinnumero: 0408429912
Sähköposti: Arttu3@hotmail.com
Osoite: [poistettu]
Postinumero: [poistettu]
Muuta:
Terve, tiedän jo ennestään jonkin verran liikkeen jäseniä, kuten Helsingistä Epun ja Tomin.

Pride-iskun tuomiota voidaan pitää erittäin lievänä ottaen huomioon, että ne tulivat 88:sta pahoinpitelystä ja 71 ihmisen poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta. Hyökkäyksessä muun muassa sumutettiin pikkulapsia pippurikaasulla. Rikosten uhrit ovat valittaneet tuomiosta hovioikeuteen.

Advertisements
6 comments
  1. Vierailija said:

    Otsikko kertoo iskun tekijän olevan Kansallisen Vastarintaliikkeen jäsen, kun taas juttu kertoo henkilön hakeneen jäsenyttä. Kumpi nyt sitten on oikein?

  2. nf32ölk9 said:

    Pride-iskijä _hakenut_ KVR:n jäseneksi. Jäsenrekisteriä ei ole (vielä) julkaistu.

  3. sampo said:

    Jos jollain on maailmankuvallinen asennoituminen asiaan kuin asiaan, niin sen ei pitäisi tarkoittaa vapaata oikeutta omassa moraalikäsityksessä. Juridisesti tuomittu “idiootti” on yhtä vastuussa teoistaan, kuin idiootti joka osaa noudattaa lakia, vaikka tuntisi olevansa oikeassa . Tässä on mielestäni ero oikeistolaisten siipien välillä. Kohautusten ja vihakirjoutusten aika on ohi ja tarvitsemme suoria sanoja Soini-viherkeskeisen maahanmuutto- ja hernetykki politiikan sijaan. Ihmettelen suuresti suurempien puolueiden tuppisuisuutta asiassa, jossa välimatkoja löytyy kuin marathon-ministerin juomapaikkoja.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: